De Maupertuis Maupertuis'n astemittausretki
EtusivulleMaapallon muotoAstemittausretkiVäylän elämääHenkilögalleriaTaustatietoja

ASTEMITTAUSRETKI:
mittausvälineet
mittausten teko
mittauspaikat
perusviivan mittaus
Tornio
Kaakamavaara
Nivavaara
Huitaperi
Aavasaksa
Horilankero
Pullinki
Niemivaara
Kittisvaara




Nivavaara

Nivavaaralle oli de Maupertuis saapunut ennen Kaakamavaaran seuruetta. Sinne löytyi hyväkulkuinen oikotie. Nivavaaralle paikallinen väestö tuli, sunnuntaipäivä kun oli, katsomaan erikoista väkeä. Vaaralla seurue myös näki kahden lappalaistytön laiduntamassa poroja. Nivavaaralta pystyi näkemään Tornion kellotapulin, Kaakamavaaran, Horilankeron, Aaavasaksan ja Huitaperin.

Nivavaara 7.7.1736
Teltta, jossa vietin ensimmäisen yön Nivavaaralla, oli tällä tavoin tiiviisti suljettu, ja kuumuus sen sisällä oli miltei sietämätön. Maanantaina haetutin sotamiehillä muutamia kuusia, jotka he kävivät hakkaamassa vaaran rinteeltä; panin ne nojalleen yhdeksän - kymmenen jalan korkuista pystysuoraa kivilohkaretta vasten, jonka juurella oli lappeellaan leveä ja hyvin sileä kivi. Se toimi kuusista kyhäämäni vuoteen lattiana ja vuoteena.
(Outhier, Matka Pohjan perille, s. 60-61)



 

Nivavaara
Nivavaara


SivukarttaTietoa sivustosta

etusivu | maapallon muoto | astemittausretki | väylän elämää | henkilögalleria | taustatietoja
lapinkävijät