Hudson Storde: Kuvia kesältä 1939
Hotelli Pohjanhovi seisoi uljaan valkeana ja näyttävän nykyaikaisena, itään päin säihkyvän sinistä Ounaskoskea ja pohjoiseen keltaisia heinäpeltoja vasten. Kolmen kerroksen korkuisessa lämpiössä kiiltävät hohtavan valkeat pylväät kannattelivat sähkönsinistä kattoa kuin jääpilarit taivasta. Lasinen itäseinä avautui terasseille, joilla ihmiset istuivat taivaansinisten sateenvarjojen alla ja katselivat leveänä kuohuvan kosken ylitse uimarantaa ja vastarannan taloja. Huonekalut olivat kromia, lasia ja siniharmaata nahkaa. Ruokasali peiliseinineen kohosi lämpiön takana avaran portaan yläpäässä kaartuen osaksi parvekkeiksi kuten aitiot oopperassa.
Kukaan ei odota löytävänsä sellaista majataloa kulmakunnalla, joka vielä muutama vuosi sitten oli melkein kulkematonta erämaata. Sisääntulo oli tehty hyvin osuvasti jäiseksi satupalatsiksi, jään jumalan Boreaksen valtakunnaksi. Mutta tunnelma muuttui arkitodellisuudeksi heti, kun virkailija pyysi passejamme lähettääkseen ne poliisille majoitustarkastusta varten. Therese huomautti varovasti, että olimme olleet Suomessa jo kaksi viikkoa. Virkailija vavahti lempeästä arvostelusta: ”Ettekö ymmärrä! Olemme lähellä Venäjää, Madame!”
Lasinen hissi nosti meidät kolmannen kerroksen eteishalliin, jossa peilit heijastivat lasia ja kromia olevilla pöydillä maljakoissa tuhatkaunokkeja ja ruiskukkia. Huoneemme kylpyhuoneineen täytti kaikki odotukset tyylikkyydellään, mukavuudellaan ja teknisillä varusteillaan. Hopean, beigen ja yönsinisen väreissä se näytti viileältä ja puhtaalta kuin jäävuori. Laaja kulmaikkuna avautui pyörteiselle virralle, jolla miehet kalastivat veneissään, ja heinäpelloille, joilla punapuseroiset tytöt ja paidattomat miehet haravoivat vastaniitettyä heinää haasioille. Napapiiri oli vajaan viiden mailin päässä pohjoisessa.
Sulavaliikkeinen vaalea nuorimies, joka puhui vähän englantia ja piteli kädessään punaista taskusanakirjaa, tuli noutamaan meitä lounaalle maaherran luokse. Hän kertoi ystäväni soittaneen Helsingistä maaherralle ja pyytäneen häntä pitämään meistä huolta. Nuorimies oli ammatiltaan lakimies ja kuului maaherran henkilö-kuntaan. Hänen nimensä oli helposti muistettava Eero Eho ja tittelinsä tuomari. Vaikka Rovaniemi oli saanut kaupunkioikeudet vasta 1938, se oli todellisuudessa Lapin pääkaupunki perustamisestaan vuodesta 1929 lähtien. Se on liikenteen solmukohta. Täällä yhtyvät tärkeät uittoväylät ja soratiet kuudesta suunnasta. Helmikuussa ja juhannuksena pidetään markkinoita kaupanteon ja ilonpidon merkeissä. Ulko- maalaisiakin saapuu talven turkismarkkinoille. Rovaniemi on kesämatkailun tärkein keskus Tampereen pohjoispuolella, ja kolmen viime vuoden aikana se on alkanut saavuttaa asemaa myös talviurheilupaikkana. Juuri nyt sitä vaivasivat kovat kasvukivut.
Rovaniemi on puusta rakennettu markkinapaikka, joka oli muuttumassa nopeasti betoniseksi ja rapatuksi kaupungiksi. Joku kortteli muistutti vuoden neljäkymmentäyhdeksän kultaryntäyksen kaivoskaupunkia, kun taas viereinen kuului arkkitehtuurin tulevaisuuden unelmiin. Lankuista tehdyt jalkakäytävät liittyivät betonisiin. Pääkadun toisessa päässä ampumateltta soitti meluisasti äänilevyjä houkutellakseen vierailevia kauppiaita. Kaupungin keskustassa osuusliikkeet välittivät saksalaisia kameroita, herkullisia kalifornialaisia hedelmiä ja päällystakkeja Lontoosta. Kaupungin laidalla porot söivät alkuperäisessä rauhassaan. Pääkatua ajoi suuri sininen kala-auto vieden sähköllä jäähdytettyä tuoretta kalaa arktisesta kaupungista Helsinkiin - koko Suomen lävitse. Rovaniemellä huokui positiivinen ja elävä kaupunki, joka halusi tulla huomatuksi.
(Rovaniemen kuvauksia, s. 219-220)
Napapiirin maa
--------------------------Sydänyön auringon vuori
--------------------------Suomen Klondike
--------------------------Rekikyydistä concordeaikaan
--------------------------Lähin oikea hotelli
--------------------------Joulumaa
--------------------------Kaupunki kutsuu,
sankarit vievät
--------------------------
