|
Eräs ikimuistoinen talvi"Ikimuistoiseksi jäi se talvi, jonka vietimme Nipa Raumalan kanssa Lemmenjoen kulta-alueella. Olin tehnyt ennen talven tuloa kämpän tasapuolilleen pinoon valmiita klapeja, joten puuhuolet olivat ohi. Samoin koko talven muonavarat oli hankittu Omanais-Matin puodista Inarista. Varsinkin sokerit ja hiivat. Olin kutsunut Nipan käymään kylässä. Kämppiemme väli oli viiden kilometrin hujakoilla ja eräänä joulukuun alkupäivänä huomasinkin hänen laskeutuvan lumista rinnettä alas kohden kämppääni. Vaan miten ihmeessä hän tuolla lailla jalat haarallaan kävelee, ikään kuin olisi pitkällä oleva tauti jalkojen välissä, välähti mielessäni. Eihän täällä ole naisiakaan näkynyt kuukausitolkulla.
|
|
tarina: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 henkilöt | tarinat | muistot lapinkävijät |