| Sámegiella English |
|
|
 |
miksei minulla ei siipiä kuten muillakin linnuilla ja vaikka en ole enää lapsi ihmettelen silti (Aurinko, isäni) Saamelaistaiteilija Nils-Aslak, Ailu/Áillohaš, Valkeapää syntyi Enontekiön kunnassa ja eli nuoruutensa Pättikän kylässä. Vanhempiensa muutettua Norjaan, hän otti kotitalon haltuunsa. Äiti oli Norjan saamelaisia, isä Ruotsin puolelta. Nils-Aslak muutti itsekin Norjaan Yykeänperään Skibotniin pysyvästi vuonna 1996. Sinne hän rakensi talonsa, Lásságámmin, kunnan lahjoittamalle tontille. Varsinaiselta koulutukseltaan Nils-Aslak oli opettaja Kemijärven seminaarista, mutta hänestä tuli saamelaisen musiikin uudistaja. Hän toimi aktiivisesti sittemmin lakkautetun Alkuperäiskansojen maailmanneuvostossa ja liikkui paljon maailman eri kolkilla. |
Hän perusti ystäviensä kanssa DAT-kustantamon, jossa hän valvoi tuotannon taiteellista puolta. Vuonna 1991 hän sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon kirjastaan Beaivi, áhčážan (1988, suomennos Aurinko, isäni 1992).
Nils-Aslak Valkeapää ehti saada useita palkintoja eri taiteenaloilta. Monitaiteilijana hän sävelsi, joikasi, maalasi, valokuvasi ja kirjoitti. Hän vaikutti tienraivaajana, innoittajana ja tukijana. Hänen viimeiseksi kirjalliseksi teokseksi jäi Eanni, eannážan (2001), jota voi sanoa Aurinko, isäni -teoksen jatkoksi. Kirja laajenee saamelaisten kulttuurista alkuperäiskansojen perinteisiin ja merkitykseen.
Selitykseksi saamelaistaiteilijoiden monipuolisuudelle Ailu on kertonut kaksi syytä: Aikaisemmin historiassa piti osata kaikkea että pärjäsi, eikä nykyisinkään yhdellä taidemuodolla Saamenmaassa elä. Taustalla on kuitenkin saamelainen ajattelutapa laajemminkin. Yksityiskohtia ei eroteta kokonaisuudesta, eikä ihminen voi irrottautua ympäristöstään ja luonnosta.
| ”Kun minä maalaan, kuulen sen musiikkina ja sanoina; kun teen musiikkia, näen sen väreinä ja sanoinakin; kun kirjoitan, minulla soi mielessä koko ajan ja näen värejä. Rajojen ja lajien ylittäminen on aina tuntunut minusta luonnolliselta.” |
Valkeapää oli loistava keulakuva saamelaisille identiteetin etsinnässä. Hän ei kadottanut kieltään eikä identiteettiään, ja saattoi siksi tukeutua omiin kokemuksiinsa, erityisesti lapsuusmuistoihinsa. Näkyvät saamelaissymbolit, kuten joiku, saamen kieli ja saamenvaatteet olivat Valkeapäälle arkisia asioita. Merkittävin asia hänelle saamelaiskulttuurin voimahahmona oli kuitenkin läheinen ja arkinen yhteys luontoon.
kohinassa joen suhinassa tuulen Siinä kaikki mitä haluan sanoa kaikki (Ruoktu vaimmus) |
Lähteet:
Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiset – historia, yhteiskunta, taide. Kustannus-Puntsi 1997.
Leena Valkeapää: Luonnossa - vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa. Maahenki 2011.
Nils-Aslak Valkeapää 23.3.1943-27.11.2001
|
imaštallen manin mus eai soajit dego earánai lottiin ja vaikko in leat šat mánná imaštalan lihkká. (Beaivi, áhčážan) |
Sápmelaš dáiddár Nils-Aslak Valkeapää, Ailu/Áillohaš, riegádii Enodaga gielddas ja elii iežas nuorravuođa Beattegis. Go su vánhemat fárriiga Norgii, de son válddii ruoktodálus iežas háldui. Su eadni leai Norgga beale sápmelaš ja áhčči fas Ruoŧa bealde. Nils-Aslak fárrii Norgii Ivgubahtii (Skibotn) bissovaččat jagis 1996. Dohko son huksii iežas dálu, Lásságámmi, gieldda skeŋken dállosadjái.
Nils-Aslak skuvlii iežas oahpaheaddjin Giemajávrri semináras, muhto sus šattai sámemusihka ođasteaddji. Son doaimmai aktiivvalaččat maŋŋelis heaittihuvvon Álgoálbmogiid máilmmiráđis ja jođii ollu miehtá máilmmi. Son vuođđudii ustibiiddisguin DAT-girjegoasttádusa, mas son gozii buvttadeami dáiddalaš beali. Jagis 1991 son oaččui Davviriikkaid ráđi girjjálašvuođa bálkkašumi girjjis Beaivi, áhčážan (1988).
Nils-Aslak Valkeapää gearggai fidnet máŋggaid bálkkašumiid sierra dáiddasurggiin. Máŋggabealat dáiddárin son ráhkadii musihka, juoiggadii, čuojahii, govvii, málii, čálii divttaid ja čájálmasaid sihke váikkuhii bálggesčuollin, movttiidahttin ja doarjaleaddjin. Su maŋimus bargun bázii Eanni eannážan (2001), man sáhttá máinnašit leat Beaivi áhčážan -girjji viiddiduvvon joatkka. Girji rahpá viidásut oidnosiid sámiid kultuvrras gitta álgoálbmogiid traditionála árbevieruide ja mearkkašupmái.
Áillohaš lea ieš dadjan, ahte ovdal sivvan sámedáiddáriid máŋggabealatvuhtii leai dat, ahte galggai máhttit measta visot ja maŋŋá dat, ahte ovtta dáiddasurggiin ii Sámeeatnamis eale. Duogážin lea goittotge sámiid jurddašanvuohki viidásabbotge. Ovttaskasáššit eai earuhuvvo ollisvuođas iige olmmoš sáhte luvvet iežas birrasis ja luonddus.
”Go mun málen, de gulan dan musihkkan ja sániin; go ráhkadan musihka, de oainnán dan ivnniin ja sániinge; go čálán de mu mielas čuodjá oppa áigge ja oainnán ivnniid. Rájiid ja surggiid rasttildeapmi lea alo leamašan munnje lunddolaš.”
Valkeapää heivii bures váikkuheaddjin ja njunušgovvan sápmelaččaid láhppon identitehta ohcamii, daningo son ii lean láhppán iežas giela ja identitehta. Son sáhtii dorvvastit iežas vásáhusaide, eandalitge mánnávuođa muittuide. Ovdamearkka dihte juoiggus, sámegiella, sápmelaš biktasat ja boazoeallin gulle Valkeapää árgabeaivái, muhto kánske eanemus mearkkašahtti kultuvrralaš fápmu leai lagaš ja árgabeaivválaš oktavuohta lundui.
joga šávvamis biekka bossumis Dat lea visot máid áigon dadjat deat lea visot (Ruoktu vaimmus) |
Galdut:
Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiset – historia, yhteiskunta, taide. Kustannus-Puntsi 1997.
Leena Valkeapää: Luonnossa - vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa. Maahenki 2011.
Nils-Aslak Valkeapää 23 March 1943 – 27 November 2001
I wondered why I had no wings like the other birds and though I am no longer a child I still wonder (The Sun, My Father) |
The Sámi artist Nils-Aslak, Ailu/Áillohaš, Valkeapää was born in Enontekiö, a municipality in the Finish part of Lapland, and spent his youth in Pättikkä village. When his parents moved to Norway, he stayed and took over the family home. His mother was a Norwegian Sámi, and his father from the Swedish side of the border. Later, Nils-Aslak also moved to Norway, setting up a permanent home in Skibotn in 1996. He built his house, Lásságámmi, there on land donated by the municipality.
Nils-Aslak was educated at the teachers’ college of Kemijärvi, but instead of teaching he became a reformer of Sámi music. He was active in the World Council of Indigenous Peoples (now dissolved) and travelled around the world. He established the DAT publishing house with friends and oversaw the artistic side of production. In 1991, he was awarded the Nordic Council Literature Prize for his book Beaivi, áhčážan (1988, in English The Sun, My Father 1997).
Nils-Aslak received various awards in different fields of art. As a multi-talented artist he composed music, sang joik, painted, took photographs, wrote poetry and plays and acted a pioneer, innovator and supporter. His last work was Eanni eannážan (2001), which can be said to have been a sequel to The Sun, My Father. The book opens up wider perspectives from the Sámi culture to the traditions and significance of indigenous peoples.
Ailu himself said that the reason for the diverse nature Sámi artists used to be that they had to be able to do almost everything and later that in the Sámi community you couldn't make a living with just one form of art. However, you can also see the Sámi way of thinking in this diversity: you can't separate the details from the whole, or a person from their environment and surrounding nature.
“When I paint, I hear it as music and words; when I make music, I see it as colours and words; when I write, I hear it as music and see it as colours. Crossing boundaries and genres has always seemed natural to me.”
Valkeapää led the way in finding the lost identity of the Sámi. He hadn't lost his language or identity, and could utilise his own experiences in his work, especially his childhood memories. Such symbols of the Sámi as joik, the Sámi language and clothes were a part of his daily life. The thing that mattered most to him, however, was probably a close and everyday connection to nature.
in the roaring of the creek
in the blowing of the wind
That is all I want to say
that is all
(Trekways of The Wind 1994)
Sources:
Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiset – historia, yhteiskunta, taide. Kustannus-Puntsi 1997.
Leena Valkeapää: Luonnossa - vuoropuhelua Nils-Aslak Valkeapään tuotannon kanssa. Maahenki 2011.