"Illalla kylvimme suomalaisessa saunassa. Aluksi siedimme vaivoin neljänkymmenen asteen kuumuuden, mutta pakottautuen kestimme ilman epämukavuutta ja suureksi nautinnoksemme jopa 65 astetta. Kuumuus helpottaa eikä estä hikoilua. Erikoista on, että se lisää voimia ja tekee mielen hilpeäksi ja rauhalliseksi. Saunoimme kirkkoherra Castrénin ja matkatoverini kanssa. Mentyämme saunaan 14-vuotias tyttö auttoi meitä riisuutumaan ja otti päältämme kaiken kengistä paitaan. Kun olimme alastomia, hän toi kullekkin vihtomista varten vastan, jonka lehvät oli kastettu haaleaan veteen. Sitten tyttö alkoi heittää vettä tulen kuumentamille kiville. Vesi täyttää huoneen höyryllä, joka lisää ja kaksinkertaistaa kuumuuden ja kostuttaa ihon tehden sen pehmeäksi ja helpommin hikoavaksi. Puoli tuntia on riittävä oleskeluaika. Suomalaiset viipyvät saunassa tunnin, jopa pitempäänkin. Laskeuduttuamme lauteilta, joka oli meitä varten peitetty oljilla ja lakanoilla niin kuin vuode, puuhakas tyttö ottaa kädestä ja panee istumaan jakkaralle, joka on haaleaa vettä sisältävän tynnyrin vieressä. Hän valaa runsaasti vettä päähän. Vesi valuu pitkin koko ruumista ja vie mennessään kaiken ihossa olevan rasvan ja kaikki koivun lehdet ja varvut, jotka vielä ovat jääneet pintaan. Tämän jälkeen hän ottaa saippuanpalan ja pesee huolellisesti hiukset hieroen niitä. Sitten hän panee saippuan pois, hankaa jonkin aikaa päätä molemmin käsin ja siirtyy alemmaksi pesten ja hieroen kaulaa, rintaa ja selkää. Hän päättää työnsä valelemalla vielä kolme neljä kertaa vettä päähän. Hän vetää sitten pois jakkaran jättäen saunavieraan seisaalleen. Tällöin on tapana hieroa sääriä, nilkkaa ja erityisesti sääriluuta ja akillesjännettä. Sen jälkeen pukeudutaan ja lähtiessään jokainen antaa muutaman lantin palkkioksi. Suomen kielessä siitä käytetään nimitystä sauna raha. Eräissä paikoissa, varsinkin kaupungeissa, tätä tapaa noudattaa isäntäkin, vaikka tyttö olisi hänen palveluksessaan."

Retki Euroopan ääreen, s. 183-4

takaisin matkareitille

"Tornionjoelle saavuttuamme näimme kaupungin läheltä. Tältä suunnalta se ei vaikuta lainkaan maalaukselliselta, kun siitä voi nähdä vain jonkin harvan talon ja puukirkon kellotapulin huipun. Puhun toisenä päivänä Tornion ympäristöstä ja kaupungin asukkaista. Tässä totean vain, että erittäin kymä tuuli teki kulkumme epämukavaksi. On huomattava että etelätuuli on kylmempi kuin pohjoisesta puhaltava, koska jäät ovat vielä Pohjanlahdessa.

Kirjoitin Tukholmaan. Päivällisen jälkeen saapui muu seurueemme. Tutustuin rehtori Lönnbergiin, oppineeseen ja sangen mielenkiintoiseen mieheen.

Illallisen jälkeen teimme kävelyretken kaupungin pohjoisosaan. Kello oli neljännestä vaille puolenyön. Aurinko oli pohjoisessa ja sen kehrä oli tuskin kadonnut näköpiiristä. Uusi ja erikoinen näky! Nähdä riutuva ja lepäävä luonto, havaita täydellinen hiljaisuus ja niin voimakas valoisuus kuin meillä kauniina päivänä."

Retki Euroopan ääreen, s. 186-7

takaisin matkareitille

"Ensimmäinen nimi tarkoittaa kylää, toinen seurakuntaa ja kirkkoa. Saavuimme tänne kello yhden maissa iltäpäivällä. Kirkkoherra Sandberg antoi meille asunnon ja ruuan mitä suurinta vieraanvaraisuutta ssoittaen. Hän on hyväntahtoinen vanhus, jolla on kolme kaunista tytärtä. Päivällisen jälkeen nukuimme ja sitten teimme kaikki yhdessä retken kuuluisalle Aavasaksalle, jonka Maupertuis on kuvannut. Soudimme veneellä kummun juurelle ja sitten ryhdyimme kiipeämään etsien kakkialta tarkkaavaisesti hyönteisiä, kasveja ja lintuja.

Tämä vaara kohoaa kaikkien viereistensä yläpuolelle, ja sille noustaan länsilaidalta. Huipulle johtaa pensaiden lomitse pieni polku, jonka tänne saapuneiden muukalaisten uteliaisuus on avannut. Polku päättyy vaaran puoliväliin ja siinä on valtava röykkiö kiviä sikin sokin ja niiden välissä mäntyjä ja jokunen haapa. Tämä röykkiö muodostaa ikään kuin portaat kiipeämistä varten. Askeleet on otettava varovasti jos aikoo saavuttaa huipun. Sieltä löysimme nuotion jäljet ja suuren kasan kuivia ja lahonneita puita. Minä luulin niitä jätteiksi Maupertuis´n rakennuttamista mittauslaitteista, mutta eräät sanoivat puiden olevan vainovalkeata varten, niin että tulimerkillä voitaisiin ilmoittaa venäläisten uhkaava hyökkäys. Sellaista hyökkäystä talonpojat pelkäsivät viime sodan aikana kuten vuoden 1743 sodassa, jolloin venäläiset aiheuttivat näillä tienoilla mitä perusteellisimman hävityksen.

Vaaran laelta avautuu laaja ja maaluksellinen näköala. Etelään päin Tornionjoki häipyy kumpujen ja kukkuloiden väliin ja sitä reunustavat laajat tasangot ja viljelysaukeat. Länsipuolella Tornionjoki laskeutuu leveään ja rauhalliseen uomaan. Kirkko ja kylä ovat vastakkaisella rannalla. Pohjoista näköalaa reunustavat monet tunturit, jotka ovat toistensa päällä kuin Pelion ja Ossa. Idässä vaara muodostaa luoksepääsemättömän ja huimaavan äkkijyrkänteen, tyyssijan haukoille ja yölinnuille, jotka ylhäältä syöksyvien kivien jyrinästä jättivät pesänsä ja häiritsivät näiden yksinäisten laaksojen hiljaisuutta valittavilla huudoillaan. Joki muodostaa kirkkaan järven, johon vastapäiset kukkulat heijastuvat taivaansinisinä kuin peilistä. Joki laskee kiemurrellen ja muodostaa sinne tänne pieniä saaria ja poukamia. Se syleilee vuorta ja purkautuu lännessä Tornionjokeen. Kello osoitti juuri keskiyötä ja aurinko tuskin kosketti kehränsä alalaidalla taivaanrannassa kohoavien kaukaisten tunturien lakea."

Retki Euroopan ääreen, s. 192-3

takaisin matkareitille

"Toinen vaihtopaikka oli Toolanen eli Juoksenki. Tämä taival oli vaihtelevampi ja mielenkiintoisempi kuin edellinen. Purjehdimme koskissa kivien ja karien lomitse niin että sydän olisi tykyttänyt jokaisella, jolla ei olisi täyttä käsitystä venemiestemme valppaudesta ja kyvystä. He uhmasivat vaaraa silmää räpäyttämättä, ja heidän kasvojensa teeskentelemätön hilpeys herättää turvallisuuden tunteen epäröivässä ja empivässä matkamiehessä. Eniten pelottaa nähdä, miten he työntävät veneen suoraan kohti kiveä. Vene näyttää murskautuvan, mutta he kääntävätkin sen tuskin parin piirun päässä kivestä. Vielä enemmän värisyttää, kun törmäyksen uhatessa venemiesten sauvoimet luiskahtavat pohjassa niin, että sysäys menettää voimansa juuri kun sen olisi välttämättä onnistuttava. Tämä saattaa heidät vaikeuksiin ja pakottaa heidät kaksinkertaistamaan ponnistuksensa. Ihmiset ovat täällä voimakkaita ja rotevia.

Jokea noustessamme sivuutimme vasemmalla sijaisevan suuren saaren ja noin neljännespeninkulman matkan jälkeen saavuimme Kattilakosken kuuluisalle putoukselle. Suunnilleen sen kohdalla kulkee napapiiri. Tämä koski on liian pitkä, jotta olisimme voineet pysyä veneessä. Kävelimme metsässä putouksen ohi ja marssimme hetteistä mutta varjoisaa polkua. Jatkuvan auringonpaisteen aiheuttaman epämukavuuden jälkeen näiden metsien ja kiemurtelevan polun tarjoama siimes ilahdutti meitä suuresti. Koko ajan kasvistimme ja keräsimme kaikkialta hyönteisiä, joita näillä tienoin oli todella suuresti"

Retki Euroopan ääreen, s.193

takaisin matkareitille

"Panin merkille ilmiön, joka minusta vaikuttaa sangen huomionarvoiselta, nimittäin tavan, jolla nämä ihmiset hankkivat itselleen munia. He eivät voi pitää kanoja, ne kun söisivät ne vähäiset viljat, jotka kasvavat heidän talojensa ympärillä. He kiinnittävät koverretun puupölkyn mäntyyn ja koskelo (Mergus merganser) munii siihen munansa. Talonpoika kerää ne yhtä lukuunottamatta, ja lintu munii uusia, jopa neljätoista munaa. Tämän linnun hyvin erikoinen taloudenpito ansaitsee huomion. Se on ainoa vesilintu, jolla on räpylät, mutta joka kuitenkin tekee pesänsä puuhun. Kun sen poikaset ovat kuoriutuneet, se kantaa ne nokassaan puun juurelle ja sitten näyttää esimerkkiä kulkemalla joelle. Poikaset seuraavat jäljessä. Jos koskelot eivät löydä tällaisia pesiä, ne etsivät silloin luonnon kovertamia tai ajan lahottamia puita, ei kuitenkaan kovin kaukaa joesta. Aulius laskea munat ihmisen tekemään uuttuun johtuu ehkä vähemmn laiskuudesta kuin pesäpuiden riittämättömyydetä ja siitä, ettei linnulla ole välineitä eikä keinoja itse sellaista pesää tehdä."

Retki Euroopan ääreen, s.193

takaisin matkareitille

"Lähdimme kello yksi keskiyön jälkeen ja saavuimme kello yhdeksän Köngäseen; kahden ja puolen peninkulman matka ja kahdeksan tunnin väsymätön rehkintä. En usko että missään muualla olisi miehiä, jotka paremmin kestävät näin raskasta ponnistusta. Koko reitti on täynnä putouksia, joiden kohdalla vain kolmesti nousimme maihin. Lopulta saavuimme paikkaan, jossa Muonionjoki yhtyy Tornionjokeen. Raskas ja vaikea taival, kun aallot lyövät toisiaan vasten ja kun on uhmattava Tornionjoessa olevaa kivistä koskea ja koetettava heti nousta siitä ylös. Tottumus vaarallisiin tilanteisiin vähentää pelkoa, mutta ei voi muuta kuin ihailla näiden soutajien äärimmäistä tarmoa ja rohkeutta.

Noustessamme Tornionjokea seurasimme vasenta reunaa ja saavuimme paikkaan, jossa oli jyrkkä kuilu nimeltä Peuranhyppy, sillä joskus eläimet ovat syöksyneet tältä paikalta virtaan mieluummin kuin antaneet ottaa itsensä kiinni. Lopulta saavuimme Köngäsen ruukin suurelle putoukselle ja meidät johdatettiin kaivoksen isännöitsijän taloon. Hän oli saanut kaivosyhtiöltä etukäteen tiedon tulostamme erään tukholmalaisen kauppiaan kirjeestä. Täällä saimme mitä vieraanvaraisimman vastaanoton ja kaikki mukavuudet joita saatoimme toivoa.

Koko päivän keräsimme kasveja ja etsimme hyönteisiä ja lintuja."

Retki Euroopan ääreen, s.195

takaisin matkareitille

"Lähdimme Köngäsen ruukilta kello 11 aamulla ja saavuimme kello 11 iltapäivällä (Kolariin) käytettyämme 3 3/4 peninkulman matkaan melkein 12 tuntia.

Erosimme seurueestamme, joka samaan aikaan lähti laskemaan Tornionjokea myötävirtaan. Me sen sijaan nousimme Muonionjokea. Yöllinen runsas sade oli siinä määrin paisuttanut joen, että melkein aina kuljimme rannalla ja vesakoissa venettä mukanamme vetäen. Kerran kuitenkin veneemme jäi kivelle ja kaaduimme pieneksi harmiksemme. Vesi oli tänään vain 14 astetta ja lämpö oli laskenut elisestä kolme astetta. Lämpömittari osoitti keskipäivällä 19 ja aamulla 16 astetta.

Hyvät talonpoikaisystävät eivät vielä ole loppuneet Kolariin mennessä. Kievari oli hyvin mukava, väki rikasta ja sillä on kaikkea tarpeellista. Miehet olivat kalassa. Äiti oli kotona erittäin kauniin nuoren tyttären kanssa. Aamulla kävimme kylpemässä suomalaisessa saunassa ja tytär huolehti meistä sillä tavalla kuin aikaisemmin olen kertonut. Äiti, joka hieman valvoi meidän pilailuamme tyttären kanssa, ei osoittanut pienintäkään epäluuloa eikä vartioinut meitä ollessamme saunassa, jonne ystäväni jäi joksikin aikaa yksin tytön seuraan. Meitä palveltiin paljon paremmin kuin monissa Ruotsin hotelleissa. Kauniit liinavaatteet, hyvät vuoteet, runsas ruoka jne. vaikka olimme ylittäneet napapiirin."

Retki Euroopan ääreen, s.196-7

takaisin matkareitille

"Lähdimme auringon noustessa, toisin sanoen kello yhdeltä eilisen puolen yön jälkeen. Saavuimme Parkajoensuuhun.

Täällä on kaksi taloa ja kaksi perhettä, kaikkiaan seitsemän henkeä. Heidän omaisuutensa on neljä lehmää ja peltotilkku, jota he viljelevät. Heidän käytettävissään ovat peninkulmaiset alueet. Miehet olivat kalassa ja näimme muutamia kaloja ulkona kuivumassa. Vain yksi nainen, hänkin vanha, ja pieni poika olivat jääneet kotiin. Heiltä saimme seuraavat tiedot tästä uudesta pysähdyspaikastamme.

Nämä perheet eivät ole tulleet tänne hallituksen kehotuksesta vaan omasta aloitteestaan, koska eivät omistaneet mitään Muonionniskan kylässä. Eräänä vuonna he kärsivät sellaista hätää, että he olisivat kuolleet nälkään elleivät muutamat Tornion kauppiaat olisi kulkeneet tästä ohi. Heidän leipänsä on meistä kelvotonta syötäväksi, koska puolet siitä on olkea. He kylvävät kaksi tynnyriä viljaa, josta saavat erittäin runsaina vuosina seitsemän kertaa kylvetyn määrän ja huonoimpina vuosina vain siitä puolet. He eivät ole koko vuotta vailla maitoa, kalaa eivätkä linnun tai poron lihaa. He pyytävät lintuja ansoilla. Kiertelevät lappalaiset antavat heille joskus palan poronlihaa tai he itse surmaavat jonkin peuran. Talvisin on miesten askareena rekien ja veneiden valmistus, verkkojen kudonta, halkojen hakkuu ja kuljetus. Naiset kutovat ja kehräävät villaa, jolla he vaatettavat itsensä ja miehensä. Nämä kaksi taloa antavat joelle. Paikka on ihana ja lumoava. Vastapäätä on muutamia puiden ja ruohon peittämiä pieniä saaria, joista teimme piirroksen.

Minussa heräsi ilo kun katselin tätä pientä, köyhää, eristynyttä, seurakunnastaan kaukana olevaa siirtokuntaa, jonne voi saapua vain pitkin jokea, vaikeapääsyisten putousten lomitse, jättämällä vene ja tunkeutumalla jalan tiettömän ja sakean metsän kautta. Kysyin itseltäni: voiko tämän katon alla vallita onni? Mielenkiintoinen kysymys. Onko heillä tyydyttymättömiä tarpeita, kiihoittavatko toisten rikkaudet ja mukavuudet heidän ajatuksiaan jne? He tekevät työtä, he eivät ole sorrettuja. Ovatko he herkkiä luonnonkauneudelle? Tekevätkö he koskaan veneretkeä vastapäiseen saareen? Eivät. Heillä ei ole meidän tarvettamme tappaa ikävystymistä retkillä eivätkä he etsi tunnekuohua taidevaikutelmista.

Tässä vaiheessa aloimme kärsiä näin eriskummallisen ja oikullisen matkan epämukavuuksista. Kaatosade tavoitti meidät yllättäen ja ukkosen jyrinän kuulimme ensimmäistä kertaa. En ole koskaan nähnyt niin rankkaa sadetta kuin tämä. Se melkein esti näkemästä muutaman askeleen etäisyydelle. Kastuttuamme läpimäriksi saavuimme pieneen siirtokuntaan. Virkistyttyämme läksimme sieltä seuraavan päivän koittaessa."

Retki Euroopan ääreen, s.198-9

takaisin matkareitille

"Olen tehnyt oheen piirroksen veneen muodosta, koska se on erikoinen ja poikkeaa muiden maiden veneistä. (Kuva jätetty pois.) Kuljettaessa keula on edessä ja se on leveämpi. Peräosa on paljon kapeampi. Tämä vaikuttaa järjen ja meidän käytäntömme vastaiselta. Mutta tähän on kuitenkin perusteensa. Kokka on korkein ja levein osa, joten putouksia laskettaessa se paremmin halkaisee vettä ja estää aaltoja tunkeutumasta laitojen yli veneeseen. Ohjattaessa venettä sauvoimilla keulassa on tärkein paikka. Sieltä yksi miehistä tähyilee, missä on kiviä ja mistä vene mahtuu kulkemaan. Hänellä on siten leveämpi tila liikkua ja työntää kokkaa puolelta toiselle. Hän kaatuu aina reunalle, milloin sauva lipsahtaa pohjasta, ja hän menettää tasapainonsa. Toinen syy on se, että kun keula on päässyt kulkemaan, peräkin varmasti mahtuu. Jos perä olisi kokkaa leveämpi, kapeampi keula kyllä sopisi kulkemaan, mutta leveämpi perä juuttuisi kahden kiven väliin ja vene haaksirikoutuisi. Tuhdolla on kaksi tehtävää. Se pönkittää veneen laitoja ja siihen tulee purje, jonka he nostavat tarpeen vaatiessa ja hyvän tuulen puhaltaessa. Mutta me emme lainkaan käyttäneet tätä purjetta tällä 11:n peninkulman matkalla, koska meillä ei sellaista ollut.

Muonionniska on Muonionjoen rannalla sijaitseva kylä (niska tarkoittaa joen ylintä kohtaa, siis joen alkua), jossa on 35 asuttua taloa, myös vaihtopaikka ja vierasmaja. Siellä on vaatimaton kappeli kuten Köngäsessä Ylitornion seurakunnassa. Siellä toimii pappi ja kappalainen, jonka kirkollinen tuomiovalta ulottuu 30:n neliöpeninkulman alueelle. Hän on maalaismies, joka ei erotu toisista muuten kuin että puhuu ruotsia ja hänellä on mustat housut. Tämän 30 neliöpeninkulman laajuisen seurakunnan kaikki 35 taloa ja yksittäistaloa osallistuvat yhdessä kolmen sotilaan ylläpitoon. Sotilaat omistavat täällä, kuten kaikkialla Ruotsissa, pienen maapalan ja talon. Tämä on Kaarle VI erinomainen järjestelmä, joka Kustaa III oli vähällä tuhota tekemällä upseerit liian itsenäisiksi."

Retki Euroopan ääreen, s.200

takaisin matkareitille

"Menimme papin kanssa etsimään sinirintasatakieltä (Motacilla svezica), jollainen asustaa näillä tienoilla, ja ammuimme yhden melko kauniin koiraan. Se on minun tuomistani Ruotsin linnuista viehättävin ja todella harvinainen ja tavoiteltu. Se elää vaivaiskoivupensaikoissa ja saa ravintonsa hyönteisistä, joita se löytää näiden sammalpeitteisten, kosteiden ja soisten seutujen kamarasta. Se lentää matalalla eikä juuri koskaan asetu puun latvaan. Sen laulu on viehkeää ja vaihtelevaa. Juuri laulun monivivahteisuuden takia suomalaiset käyttävät siitä nimeä saata-kieline, mikä merkitsee sataa keltä.

Muun osan aamupäivää käytimme kasvien ja hyönteisten etsimiseen. Suuruksen jälkeen teimme mielenkiintoisen retken Keimiötunturile, joka on lähellä Pallasta. Suomalaisilla on omat nimet erilaisille kukkuloille, nimittäin sadio, metsäinen kumpu, rova, kivien peittämä kukkula, vaara, suurehko kukkula jossa siellä täällä pensaikkoa, tunturi, puuton vuori. Ne vastaavt ehkä täsmällisesti italian nimityksiä: poggio, collina, colle, montagna ja monte. Suomen kielen selkä tarkoittaa vaihtelevan korkuista mutta melko pitkää kumpua tai harjannetta, kuten ehkä italian dosso (pendice, balza).

Tämä retki oli matkamme viehättävimpiä, tosin kovin vaivalloinen ja siihen käyttämämme ajan puolesta liian pitkä.

Keimiötunturi, jolla on kartassa väärä nimi Jeristunturi, sijaitsee itään Muonionniskasta, suuren järven rannalla. Sieltä saa alkunsa Jerisjoki, joka laskee kolmen peninkulman päässä Muonionjokeen ja jota pitkin saavuimme perille. Teimme lähes koko matkan veneellä. Jokireitti oli jatkuva kauniiden ja maalauksellisten näkymien ketju, pieniä vesiputouksia puiden peittämien kallioiden välissä. Lahdelmat ja lammet, joissa vilisee kaloja ja lintuja, antavat vaihtelua maisemille. Tämä tuotti meille aivan toisenlaista iloa kuin muissa maissa kokemamme. Tapasimme runsaasti sorsia, joita niiden poikaset seurasivat. Rakkaus pakotti niitä lentämään ympärillämme ikään kuin ne olisivat halunneet puolustaa jälkeläisiään."

Retki Euroopan ääreen, s. 201-2

takaisin matkareitille

"Eilen jätimme taaksemme varsinaisen Länsipohjan. Tämä on ensimmäinen paikkakunta oikeassa Ruotsi-Lapissa. Olin havaitsevinani itse luonnon hieman muuttuvan näillä tienoilla. Täkäläiset metsät eivät ole niin kosteita, vaan puita ja maankamaraa peittää poronjäkälä. Täällä talot ovat pienempiä eivätkä ovet ole korkeampia kuin neljä jalkaa. Vuoteet ovat viisi jalkaa. Pienikokoinen nainen palveli meitä pitäen piippua koko ajan suussa. Täällä oli paljon lapsia. Näissä kahdessa perheessä heitä oli viisitoista.

Ammuin tänään yhden kapustarinnan (Charadius apricarius) ja yhden pajulinnun (Motacilla trochilus), jota me kutsumme lombardiaksi nimellä tui. Tämä pieni satakielen sukuinen lintu on Pohjolan iloinen laulaja. Se helkyttelee iloisesti koko yön ja istuu laulaessaan aina puun latvassa. Täällä nautimme piiminyttä maitoa. Vesi on näissä pohjoisissa seuduissa kylmää sen vuoksi, että routa ulottuu kesälläkin maan uumeniin. Kesällä lähteet eivät ole jäässä vaan kokonaan kuivia."

Retki Euroopan ääreen, s. 206

takaisin matkareitille

"Vasta Suonttajärven jälkeen voi todella väittää nähneensä Lapin. Oppaamme huomasi joella peuran sillä aikaa kun me oikealla rannalla ammuimme muutaman kahlaajalinnun. Soutumiehemme kertoivat, että veneen nähdessään peura nousi pystyyn kahdelle jalalle, hyppäsi ja juoksi tiehensä.

Etempänä ystäväni piirsi näkymän kalliosta, jolla nautimme päivällistä savun seassa. Sieltä löysin toisen sinirinnan pesän, mutta en saanut kuin naaraan.

Lappi täytyy nähdä kesällä, jotta siitä voisi saada käsityksen ja voisi nauttia maisemasta, joka on aivan toisenlainen kuin missään muualla. Laaja maa, aaltoilevia kukkuloita ja mäkiä, pensaikkoja, koivikkoja ja kuusikkoja, mutta kamara valkean jäkälän kuin lumen peitossa. Niinpä mielikuvitus erehdyttää luulemaan, että on talvi. Mutta vastakohtana on kova kuumuus ja lehtien viehättävä vehreys. Myös jokirannat vihannoivat elleivät ole hiekan peitossa. Läheltä jäkälä näyttää pehmeältä, viehättävältä ja taidokkaasti kudotulta matolta paitsi hienon ja hennon muotonsa myös kasvutapansa vuoksi. Siinä on monia ikään kuin kahdeksankulmaisia kuvioita vieri vieressä. Nämä kahdeksankulmiot tai ehkä pikemmin istukat, joiden halkaisija on parin vaaksan mittainen, kasvavat toisistaan erillään niin että ne voidaan irroittaa kokonaisina. Jäkälä kasvaa pehmeällä, hiekkapohjaisella kamaralla. Maaperä on täällä nimenomaan hiekkaa, joten puut jäävät lyhytikäisiksi ja pieniksi. Ne kuolevat nuorina, koska eivät saa riittävästi sopivaa ravintoa. Sen vuoksi maisemassa näkyy siellä täällä paljaita ja kelottuneita puita.

Meidän saattomiehemme olivat unohtaneet tai kadottaneet näkyvistä paikan, jossa meidä piti nousta veneestä ja jättää joki löytääksemme talon. He olivat jo väsyneitä suuresta ponnistuksesta, heidän kun oli pitänyt kulkea neljännes matkasta vedessä polviaan myöten kahlaten ja vetää, melkeinpä kantaa vene kallioiden ja vuolteiden lomitse. Rannalta nouseva savu ilmoitti meille lopulta asukkaista. Mitä miellyttävimmäksi yllätykseksemme tapasimme kaksi kalastajaa, jotka istuivat valkean vierellä juuri meidän etsimässämme paikassa. Heidän ulkonäössään ja vaatetuksessaan oli jotain villiä, mikä yhtyneenä paikkaan ja tilanteeseen teki meihin erikoislaatuisen vaikutuksen. Heidän vaatetuksensa oli sangen tarkoituksenmukainen torjumaan sääskien aiheuttamat vaivat. He elävät näillä järvillä ja joilla yötä päivää. Vaikka heidän vaimonsa asuvat tuskin neljännespeninkulman päässä, he eivät välitä käydä tapaamassa heitä koko kalastuskauden aikana, vaan nukkuvat rannalla paljaan taivaan alla, savuavan nuotion ympärille ryhmittyneinä."

Retki Euroopan ääreen, s. 207-8

takaisin matkareitille

"Peninkulman mittainen taival polttavan auringon alla, 25:n asteen lämmössä, osittain suoperäisessä, osittain autiossa, osittain tasaisessa, osoittain kumpuilevassa, paljaassa, kuivan ja polttavan jäkälän peittämässä maastossa, ilman lehtevän puun tarjoamaa raikasta ja tiheää varjoa, ilman pienintäkään ilmanhenkäystä. Vaelsimme hitaasti ja käytimme kuusi tuntia tähän peninkulman taipaleeseen. Jouduttuamme lepäämään maassa, lämpö paahtoi meitä kummaltakin puolelta. Olimme aina sääskiparvien ympäröiminä niin että meidän oli pidettävä kasvot harsoon kiedottuina, mikä teki hengityksen vaikeaksi. Käsiä pidimme suurissa lapasissa, jotka paksuudestaan huolimatta vaivoin saattoivat suojata meitä näiden hyönteisten myrkylliseltä puremalta. Meillä piti olla villavaatteet ja saappaat niin kuin ankaran talven aikana, koska sääsket tunkeutuivat jokaisen liinavaatteen läpi. Lopulta saavuimme tässä helteessä Kivijärven rannalle."

Retki Euroopan ääreen, s. 213

takaisin matkareitille

"Lappalaiset elävät koko vuoden metsissään, erossa muista kansoista, olematta minkään hallituksen alaisia, omaksumatta muiden tapoja, sekoittumatta toisiin. Heidän ruumiinrakenteensa ja tapansa ovat toisenlaiset, heillä ei ole uskontoa, ei jumalanpalvelusta eikä pappeja, jotka saarnaisivat heille kuuliaisuutta ja teologisia hyveitä. Kuitenkaan heillä ei ole yhtään luonnonkansojen ominaispiirteitä, koska heillä ei ole näiden tarpeitakaan. Ihminen vailla tarpeita on vailla liikkeelle panevaa voimaa, ja ilman toiminnanhalua lappalainen vain vetelehtii saamattomana, on hidas ja laiska juhta. Tähän ainoaan syyhyn perustuu lappalaisten luonne. He ovat paimenia kesällä ja toimettomia talvella. Laitumella käyvät eläimet tyydyttävät ilman vaivaa heidän kaikki tarpeensa. Porot antavat heille juotavaksi maitoa, josta tehdään myös voita ja juustoa. Nahasta he ompelevat vaatteet joilla he peittävät itsensä. Heidän kotansa on poron taljasta, niin myös heidän vuoteensa. Rukkaset, jalkineet, lakit, housut ja koko puku ovat samaa nahkaa. Paitoja he eivät käytä, kangasta he eivät tarvitse, poronnahoilla he ostavat padan, puukon ja lankaa, josta he kutovat verkkoja. Porojen laiduntamiseen ei tarvita sukkeluutta eikä kykyä, ja jos jonakin vuonna, kuten tänä vuonna, on paljon susia, he antavat niiden syödä poroja. Jos jotkut menevät kesällä kalaan, on näissä järvissä niin paljon saalista, ettei heidän tarvitse muuta kuin laskea verkot illalla ja kokea aamulla saadakseen mitä he tarvitsevat. Toisin kuin suomalaiset, jotka laskevat pitkät verkkonsa suuriin ja souturasitusta vaativiin järviin ja nostavat ne usein, menevät lappalaiset kalaan yksinään eivätkä tee muuta kuin laskevat verkon ja ottavat siitä sitten tarvitsemansa kalat."

Retki Euroopan ääreen, s. 217

takaisin matkareitille

"Päästyämme Alattioon saimme vihdoin majapaikan, asunnon ja kaikki mukavuudet. Ihmisen täytyy kärsiä voidakseen nauttia, ja päättyessään tuska ja rasitus vaihtuvat todelliseksi mielihyväksi. Kylpy Jäämeressä palautti kaikki voimamme. Olimme vihdoin tässä meressä, joka on maksanut meille niin paljon vaivaa. Päivä oli omistettu lepoa, selvityksiä ja saattomiestemme lopputiliä varten. Toistan tässä muistini mukaan reitin ja matkakustannukset.

Viisi miestä Koutokeinosta Koinosjoelle ja sieltä seitsemän Alattioon. Kahdeksan taalaria matkapäivältä ja neljä paluupäivältä. Edelliset arvioin viideksi, jälkimmäiset kolmeksi päiväksi. Maksettu yhteensä 18.35.8 specie-riikintaalaria (kahdeksan taalaria on 21 killinkiä ja neljä runstykkiä).

Koutokeinon miehet palvelivat meitä sangen täsmällisesti, mutta esittivät matkan päätyttyä epäoikeudenmukaisia ja sopimattomia vaatimuksia. Paitsi maksua olimme antaneet heille korvaukseksi viinaa ennen lähtöä ja saavuttuamme perille. Vaellus täällä maksaa paljon, koska ihmiset ovat tottuneet rikkaisiin matkamiehiin, jotka liikkuvat joko mielijohteesta tai etsivät kansakunnan varoilla luonnonhistoriallisia harvinaisuuksia. Meidän saattomiehemme ovat ammattinsa ainoat ja heille täytyy maksaa minkä he haluavat.

Nämä 17 peninkulmaa, josta seitsemän kuljimme jalan, maksoivat meille yhtä paljon kuin jos olisimme ajaneet saman matkan Ruotsissa kuudella hevosella."

Retki Euroopan ääreen, s. 226

takaisin matkareitille

"Epäsuotuisa tuuli esti meitä tänään kulkemasta kuin vain lyhyen matkan ja kävimme siellä täällä katsomassa lappalaisten kammeja, joita on näillä rannoilla. Tapasimme heidät melkein kaikki nukkumasta emmekä herättäneet kuin ne, jotka meitä eniten kiinnostivat tai joilta meidän piti saada jotakin. Muutamaan kammiin menimme sisälle, viivyimme hetken ja poistuimme heidän huomaamatta meidän käyntiämme. Jos tahtoo mennä sisälle johonkin majaan, pitää lähettää edeltä joku saattomiehistä, joka on tavannut heidät aikaisemmalla käynnillään, sillä uuden ja toisella tavalla pukeutuneen henkilön odottamaton näkeminen voisi aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia joko matkamiehelle itselleen tai lappalaisille, he kun äkkinäisen pelon valtaan joutuessaan voivat lyödä kepillä tai kirveellä muukalaista.

Olen pannut merkille etteivät lappalaiset lainkaan nuku kevyttä unta eivätkä lainkaan kuule tai huomaa kun joku tulee sisään. Minusta tämä on varma todiste suuresta turvallisuudesta, jossa he elävät, vailla pelkoa ihmisten tai villieläinten hyökkäyksistä. He ovat aivan toisenlaisia kuin Amerikan ja Afrikan alkukantaiset asukkaat, jotka nukkuessaan kuulevat lehden pienimmänkin värinän. Se on seurausta jatkuvasta vaarasta, jolle nämä ovat alttiit ja jonka vuoksi heidän itsesäilytysvaistonsa on aina valveilla."

Retki Euroopan ääreen, s. 228

takaisin matkareitille

"Täsmälleen kello kaksitoista keskiviikon ja torstain välisenä yönä saavuimme onnellisesti Nordkapiin. Viivyimme täällä keskipäivään ja hiukan ylikin tehdäksemme piirroksia, kerätäksemme kasveja ja hyönteisiä ja etsiäksemme lintuja.

Tämä vuorinen niemi, joka oli vaatinut meiltä niin paljon vaivaa ja ponnistusta, ei ole muuta kuin muodoton kallio, joka työntyy mereen ja jonka ainoa avu on, että luonto on sijoittanut sen kohtaan 71 astetta ja /10/ minuuttia, siis lähemmäksi napaa kuin muut Euroopan niemenkärjet. Sen vieressä kohoaa korkeuksiin valtava vuori, joka nousee niin jyrkkänä ja pelottavana, että se näyttää kiipeilijöistä kaksi kertaa todellista korkeammalta. Kuljettuamme niin pitkän matkan nähdäksemme tämän paikan meillä oli ikään kuin velvollisuus voittaa kaikki pelko ja nousta laelle maksoi mitä maksoi. Kiipesimme sinne enemmän käsien kuin jalkojen varassa. Jouduimme monta kertaa tukeutumaan irtokiviin, jotka uhkasivat pudota, monta kertaa riipuimme vain käsistä ja jouduimme turvautumaan käsivarsien voimaan. Kaksi sielua, jotka menevät nauttimaan ikuista elämää taivaaseen, eivät olisi nähneet suurempaa vaivaa eivätkä antautuneet suuremmalle vaaralle alttiiksi. Huipulta eteemme avautuva näköala ei ollut suhteessa kokemaamme vaivaan, koska pohjoisen suuntaan oli vain merta ja etelässä esteenä olivat tunturit. Huvittelimme työntämällä ylhäältä valtavia kiviä. On mielikuvitusta kiehtova näytelmä katsella miten nopeasti lohkareet syöksyivät alas. Eräät olivat niin valtavia, että veivät mukanaan kaiken eteen sattuneen ja tuntui kuin ne olisivat tahtoneet raunioittaa toisen puolen itse vuoresta. Pensaikkoisimmatkaan kielekkeet eivät kestäneet törmäystä vaan luhistuivat pölyten ja murskautuen. Irtaantuessaan ne synnyttivät suuren lieskan ja syöksivät ilmaan kipinöitä.

Sillä välin kun puuhailimme näissä askareissa miehemme olivat vetäytyneet erääseen luolaan valmistamaan meille kahvia ja jotain purtavaa ateriaksi. Vuorelta laskeutuminen oli meille vieläkin tuskallisempaa ja rasittavamapaa kuin nousu ja kaksin verroin kauheampaa, koska kääntyessämme oli silmiemme edessä joskus niin syvä jyrkänne, että se meitä huimasi. Nämä ajanvietteet ovat todella sellaisia, että turhamaisuus ja nuorekas kunnianhimo niistä voivat suoriutua, vaikka henki voi joskus riippua jalan liukastumisesta tai käden lipsumisesta.

Laskeuduttuamme tuotti meille miellyttävän yllätyksen suojainen luola, joka erikoislaatuisuutensa ja sijaintinsa vuoksi tarjosi meille mitä sopivimman turvapaikan. Kolme suurta kalionjärkälettä muodostaa lähelle rantaa luolan, jonka seinät on hionut joko aaltojen vyöry tai aika. Luolan keskellä on suuri kivi ja sen tasainen ja vaakasuora pinta tuntuu muistuttavan pöytää niin että sille voi levittää ruokatarpeet ja sijoittaa kupit. Makeavetinen puro laskeutuu vuorilta, tunkeutuu kohisten luolaan, kulkee kiven alitse ja kuin houkuttelee väsynyttä matkamiestä istuutumaan partaalle nauttimaan sen kirkasta ja makeaa vettä. Vieraanvarainen suoja, jonka meille tarjosi tämä luola, ansaitsee säilyä kiitollisessa muistossa. Se toi mieleemme Didon ja Aeneaan luolan ja sillä oli melkein kaikki ne tunnusmerkit, jotka Vergilius mainitsee jumalaisessa neljännessä kirjassaan. Joskin meidän nautintomme täällä olivat Aeneaan kokemiin verrattuina vähemmän polttavat ja voimakkaat, ne eivät kuitenkaan huonommin soveltuneet meidän tilanteeseemme ja tarpeisiimme, koska ne perustuivat väsymykseen ja ruokahaluun. Kääntyen etelää kohti tervehdimme Eurooppaa ja joimme ystäviemme terveydeksi pullon Ranskan viiniä liittäen maljaamme toivotuksia kaikille kansoille."

Retki Euroopan ääreen, s. 233-4

takaisin matkareitille