TYÖLAMPPU: Yhdistyksen julkaisutuotanto
Eeva Heikkilän runoteos Kolme hehtaaria ja risat (1972) sai jo ilmestyessään paljon huomiota ja oli pieni myyntimenestys. Kirjasta ilmestyi 3., uudistettu painos vuonna 1996.
Yksi myydyimpiä Pohjoisten kirjailijoiden tuotoksia on ollut kirjastonhoitaja Salme Korhosen toimittama Lapin kaunokirjallisuuden bibliografia 1900-1974. Kirjanen sisältää yli 100 kirjailijan henkilö- ja julkaisutiedot. Pohjoismaiden ministeriön kulttuurirahastolta anottiin ja saatiin käännösapurahoja ja niiden turvin julkaistiin suomeksi norjalaisen Hans Kristian Eriksenin Rajaseudun
vaeltajia (1978 Kalottikirja 1, suomentanut Rauno Ekholm) ja ruotsalaisen Per Idivuoman Rosvotuuli (1979 Kalottikirja 2, suomentanut Eric Gagneur).
Marraskuussa 1971 kustannustoimikunnalle oli lähetetty jo noin 500 liuskaa tekstiä, kirjoittajia oli 50. Kustannustoimikuntaan oli valittu Timo Kukkola, Markku Torkko ja Else Luokkala. Omakustanteisten kirjoitusten vaatimaton julkaisutoiminta alkoi vuonna 1972. Aluksi puhuttiin halpakirjatuotannosta, mutta melko pian siirryttiin puhumaan omakustanteista ja pienkustanteista tai vähälevikkeisestä kirjallisuudesta.
1970-luvulla toimi kaksi muutakin pienkustantamoa; Kemissä Else Luokkalan luotsaama OK-kustannusrengas ja Rovaniemellä Kassiopeia vuosina 1967-1972, jonka toiminnasta vastasivat Marja-Liisa Lauri ja Marja-Liisa Isojärvi. Veikko Haakana ei pitänyt ”kilpailijoita” yksinomaan hyvänä asiana, sillä hän kirjoitti Lapin Kansassa vuonna 1973, että meitä ”matkustaa samalla radalla useita mutta kaikki eri vaunuissa.” Pohjoiset kirjailijat julkaisi Kassiopeian nimikkorunoilija Samppa Kivelän runoteoksen vuonna 1975.
Kirjailijayhdistys luotti asiaansa ja halusi laajentaa toimintaansa kalottikustantamoksi. Vuodesta 1976 lähtien yhdistyksen kustannustoiminta ja arvostelupalvelu olivat hallituksen ja toiminnanjohtajan välistä työtä. Arvosteltavaksi toimitettiin vuoden 1976 kuluessa 74 käsikirjoitusta ja sama tahti näyttää jatkuneen vuonna 1977. Palvelulla oli runsaasti käyttäjiä koko sen toiminnan ajan.
Julkaisutoimintaa vaivasi tietysti jatkuva rahapula, myös markkinointi oli ongelmallista eikä hylätyistä käsikirjoituksista ehditty antaa kritiikkiä. Pentti Harjumaa puolusti paikallisia pienkustanteita ja painotti alueellisen pienkustantamon tärkeyttä: ”Lapissa on Pohjoisten kirjailijoiden jäsenluettelon mukaan 150-160 kirjoittajaa, joista 16-20 kirjailijaliittoihin kuuluvaa kirjailijaa. Vuosittain Lapissa ilmestyy parisenkymmentä pien- ja omakustannuskirjaa. Vaikka pien- ja omakustannuskirjallisuuden vaikutus jää suurimmaksi osaksi paikkakunta- ja alueelliselle tasolle, siitä huolimatta sen merkitys Lapin kirjallisuuden kuvan monipuolistuttajana ja rikastuttajana on varsin tuntuva.” (Satoisa kirjavuosi. Lapin taide82. 1982)
Opetusministeriö myönsi varoja kirjailijakeskustoimintaan, mutta ne eivät riittäneet kokopäiväisen työntekijän palkkaamiseen. Vuonna 1979 Lapin läänin taidetoimikunta ilmoitti siirtyvänsä vakinaisen rahoituksen sijaan projektirahoitukseen. Yhdistys julkaisi kaikkiaan 33 teosta, mihin sisältyvät 80-luvulla julkaistut Joulukoparat-lehdet. Alapuolen kuvakarusellissa Pohjoisten kirjailijoiden julkaisutuotanto.
