Luonnonsuojelualueet
Aloitteen Pääskypahdan luonnonsuojelualueen perustamisesta oli tehnyt Metsähallituksen Petsamon hoitoalueen metsänhoitaja Jarl Carpelan. Alueen maaperä sisältää runsaasti kalkkia, minkä seurauksena kasvillisuus on rehevää ja rikasta. Lakiosassa on myös tunturikasvillisuutta. Suojeltavaksi ehdotetun alueen pinta-ala oli 2500 – 3000 ha.
Iso ja Pieni Heinäsaari käsittävät kaksi Jäämeren saarta, joilla pesii rikas merilinnusto. Saarilla asustaa 65 lintulajia, joista 34 pesivinä. Lintujen kokonaismäärä vaihtelee 50 000- 100 000 välillä. Pummanginniemi oli noussut suojeltavien alueiden joukkoon sen jälkeen kun tri Ernst Häyrén ja Metsähallituksen pääjohtaja A.K. Cajander olivat käyneet alueella. Alueella todettiin olevan erikoisia geologisia muodostumia, lintujen pesimäkallioita sekä monipuolinen, harvinaislaatuinen kasvillisuus. Häyrén laati vuonna 1926 yhdessä sovitun rauhoitusesityksen, joka liitettiin mukaan em. ehdotukseen. Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen vuonna 1928, mutta Korkeimman oikeuden epäävän lausunnon seurauksena lakiehdotusta ei vahvistettu. Vasta vuonna 1939 perustettiin ehdotetut luonnonsuojelualueet. Petsamon eteläosien laajat metsäalueet Lutto- ja Jaurujoen vesistöalueilla eivät 1920- ja 1930- luvulla vielä olleet luonnonsuojelullisen kiinnostuksen kohteina.
Petsamon metsät 1920-luvulla
Petsamon keski- ja pohjoisosien metsien laajuudesta ja puulajivaltaisuudesta saa yleiskäsityksen V.Tannerin v. 1927laatimasta Petsamon kihlakunnan pohjoisosan yleiskartasta, joka perustuu osaksi myös em. Metsähallituksen metsänarviointeihin. Karttaan on merkitty myös vesistöalueiden rajat. Petsamon metsäalueita onkin syytä tarkastella vesistöalueittain, jolloin sekä metsien sijainnin ja luonnonolojen että niiden käyttöhistorian perusteella nousee esille uusia tekijöitä.
Kartassa näkyvät rannikkoalueen ja sisämaan tunturiseutujen paikoin laajatkin metsättömät alueet. Huomiota kiinnittää erityisesti Petsamojokilaaksonsuuri koivumetsien ja yksittäisten mäntyjen alue. Sen sijaan Paatsjokilaaksossa mäntyvaltaisten metsien laajuus on toista luokkaa. Paatsjoen alajuoksulla sijaitsevan Salmijärven seudulta aina Nautsin vesistöalueelle ulottuva ja siellä laajeneva mäntyvaltaisten metsien alue tarjosi mahdollisuuksia sekä paikallisen puuhuollon järjestämiseksi että myös laajemmalle metsätaloudelle. - Petsamon kunnan parhaat metsät sijaitsivat kauempana alueen eteläosissa Luton vesistöalueella sekä Korvatunturin pohjoispuolella sijaitsevalla Jaurujoen alueella. Aikaisemmin joillakin Luton metsä alueilla oli venäläisten hallinnan aikana suoritettu hakkuita ja puutavara uitettu Muurmanskiin.
Nautsin ja Petsamojoen alueen metsistä on käytettävissä tarkentavia tietoja suoritettujen metsänarviointien perusteella.
V. Herold: ”Karttaosalla ei sillä aikaa, kun alue on ollut Suomen hallussa, ole toimitettu hakkauksia, leimauksia tai minkäänlaisia muita metsänhoidollisia töitä.” Menekkiolot: ”Alueelta ovat puut kuletettavat Paatsjoelle Nautsi- ja Kornettijoen sekä niihin yhtyvien purojen kautta. Kumpaakaan väylää ei ennen ole käytetty uittoon eikä siitä syystä ole kuntoonpantu tätä tarkoitusta varten. Nautsijoen alueella oleva osa on 35 kilometrin pituinen ja uitolle sopiva. 2:lta karttaosalta on puut vedettävät sinne 18034,95 hehtaarin alalta, jonka koko puumäärä on 696 376 kuutiometriä. 22–28 senttimetriä täyttävien arvopuiden luku alueella on 411400 kappaletta, 28+ senttimetriä täyttävien on 443050 kappaletta. Kornettijokea ja siihen yhtyviä ojia ei ilman suurempia kuntoonpanemis-kustannuksia voi käyttää uittoväyläksi. Sen pituus Paatsjoelle on suunnilleen 30 kilometriä. Karttaosalta ovat puut vedettävät sinne 9198,2 hehtaarin alalta, jonka koko puumäärä on 382532 kuutiometriä. 22–28 senttimetriä täyttävien arvopuiden luku on 268 550 kappaletta, 28+ senttimetriä täyttävien on 169800 kappaletta.”
Kuten ikäluokkasuhteiden yhteydessä on jo aikaisemmin huomautettu puuttuu männyltä kaikki nuoremmat ikäluokat ja nykyiset männyt ovat jo suurimmalta osaltaan yli-ikäisiäkin ja siis hakkuukypsiä. Niiden siemenenvalmistuskykykin on jo useassa tapauksessa siksi heikko, että edullistenkin ilmastosuhteitten sattuessa eivät ne kunnollista siementä enää tuota ja koivu on nyt jo vallannut alueet siksi tarkkaan, että männyn olemassaolo edelleen mainituilla seuduilla on kysymyksenalaista, omaan onneensa jätettynä. Koivu tukahduttaa varjostuksellaan kaiken mahdollisesti nousevan männyn taimiston. Metsänhoidon tehtävänä mainituilla seuduilla on vallata männylle takaisin sille luonnostaan kuuluvat alueet. Tämä sitäkin suuremmalla syyllä kun koivulla mutkaisen ja lyhyen runkonsa, joka useasti vielä on lahokin, ei ole muuta merkitystä kuin polttopuuksi, jolle taas alueella ei löydy juuri nimeksikään menekkiä. Männyn kylvöä tuskin on suositeltava, sillä sen onnistumisen voi itämisaikana mahdollisesti sattuvat epäedulliset ilmasto-olot tehdä epävarmaksi, istuttaminen sen sijaan vienee parempiin tuloksiin.
Petsamon geologia
Gneissivaltaisella geologisella alueella tavattiin kaarenmuotoinen Petsamon länsirajalta aina itärajalle ulottuva pääasiassa vulkaanisista kivistä koostuva muodostuma, jonka keskellä kohosivat Petsamotunturit. Nikkelipotentiaalinen kivilajivyöhyke sijoittui useita kymmeniä kilometrejä pitkäksi nauhaksi muodostuman pohjoiseen osaan.
Myös muualla maailmassa oli huomioitu Petsamon nikkeliesiintymät. Alueesta tuli suurvaltapoliittisen mielenkiinnon kohde ja nikkeliesiintymiin kohdistui myös taloudellisia intressejä. The International Nickel Company of Canada Ltd (Inco) asiantuntijat kävivät Petsamossa tutustumassa malmiesiintymiin ja neuvottelut Incon kanssa päätyivät malmiesiintymien luovutukseen Incolle kesäkuussa 1934. Toimintavastuu tuli Incon englantilaiselle tytäryhtiölle nimeltä The Mond Nickel Co, joka perusti Petsamoon oman tytäryhtiönsä, Petsamon Nikkeli Oy:n (PNO). Inco aloitti laadultaan parhaaksi katsotussa Kaulatunturin esiintymässä (Kaula) oman malmireservien määrän ja laadun selvittämisen ulottaen kairaukset 200 metrin syvyyteen.
Tuotannon piti alkaa syyskuun 1, päivänä 1940. Elettiin kuitenkin aikaa, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton väliset sotatoimet painoivat päälle ja kaivokseen liittyvä toiminta pysäytettiin äkillisesti marraskuun viimeisenä päivänä 1939, kun neuvostojoukot suorittivat maihinnousun Liinahamariin. Vaikka venäläisten pommitukset saivat aikaan alueella yleisesti suurta tuhoa, Kolosjoki ja Jäämerentie säästyivät hävitykseltä. Tohtori Paavo Haapalan mukaan Kolosjoki säästettiin tietoisesti tuholta. Keskeinen asutusalue Salmijärvi sitä vastoin kohtasi täydellisen tuhon. Melkoisena yllätyksenä pidettiin sitä, että Petsamo pysyi Suomen hallinnassa – Neuvostoliitto ei välittänyt nikkelistä. Vuonna 1940 Mondin omistus nikkeliin loppui ja Saksan kanssa tehtiin sopimus, jossa omistus siirtyi Petsamon Nikkeli Oy:lle ja I. G. Farbenindustrielle. Sopimus saksalaisten kanssa johti töiden aloittamiseen Kolosjoella vuoden 1940 loppupuolella. Toiminnan pyörittäminen jäi nyt kokonaan suomalaisten vastuulle. Sodan aiheuttamat tuhot infrastruktuurille teettivät kovasti ylimääräistä työtä. Panostusta tarvittiin erityisesti malmin louhinnan käynnistämiseen.
Nikkeliä tuotettiin kohtuullisella menestyksellä vuosina 1940-1944, jona aikana malmin kokonaislouhinta ylitti 400 000 tonnia. Tästä osa vietiin sellaisenaan pääasiassa Saksaan. Sotatoimien vuoksi hyvin liikkeelle lähtenyt nikkelin tuotanto jäi ajallisesti hyvin lyhyeksi. Sotatoimien aikana neuvostoliittolaiset eivät pommittaneet Kolosjokea. Olihan ilmeistä, että he halusivat tämän tärkeän tuotantokeskuksen ehjänä haltuunsa. Sulaton toiminta ajettiin hallitusti alas, jotta laitos jäisi täydessä kunnossa tuleville uusille isännille. Inco sai menettämästään konsessiosta Neuvostoliitolta 20 miljoonan dollarin korvauksen.
Toiminnan päätyttyä suomalaisten osalta nikkelirikkaudet jäivät Neuvostoliiton käsiin. Uusi isäntä lisäsi tuotantoa voimakkaasti. Kolosjoen kohdalle Neuvostoliitto perusti Pechenga Nikel kombinaatin ja tästä Suomen vallan aikaisesta Kolosjoesta alettiin käyttää nimeä Nikel.