Suomen Lapin itäraja on liikkunut vuosisatojen aikana moneen otteeseen. Vuonna 1921 tehtiin viivoittimella vedetty raja Kalastajasaarennolta Korvatunturille. Petsamon Venäjän vastainen 204 kilometrin pituinen rajalinja oli tarkoitus määritellä yhdessä venäläisen delegaation kanssa. Venäläisiä ei näkynyt eikä kuulunut, joten suomalainen rajankäyntiretkikunta aloitti työn yksin.

Suomalais-venäläinen rajankäyntiretkikunta Heinäsaarilla 1921.

Kuva: Suomalais-venäläinen rajankäyntiretkikunta Heinäsaarilla. (Kuva: Lapin maakuntamuseo)


Kartassa näkyy koko raja Kalastajasaarennolta Korvatunturille. (Kartta: Valtakunnan rajankäynti Petsamossa v. 1921, Fennia 47)

Kartta: Valtakunnan rajankäynti Petsamossa v.1921, Fennia 47.
Vaikea maasto ja vetelät suot tekivät mahdottomaksi hevosten käyttämisen eikä poroista liioin ollut veto- tai kantojuhdiksi ennen kuin vasta räkkäajan loputtua elokuussa. Oli siis saatava suuri määrä kantajia, joiden tuli seurata retkikuntaa ja joille myöskin oli varattava välttämättömät varustukset. Arveltiin tultavan toimeen 22 kantajalla. Suomalainen rajankäyntiretkikunta oli siis varustettava edellyttämällä 53 henkilöä. (Rajakomission varapuheenjohtaja Alfred A. Gustafsson)

Retkikunnan kantajat pestattiin Inarista ja Petsamosta. Kukin kantaja sai kannettavakseen 60 kg, joka kannettiin usein kahdessa erässä. Vaativat olosuhteet ja raskaat taakat aiheuttivat tyytymättömyyttä kantajissa. Myös ruokavarat hupenivat odotettua nopeammin ennen viimeistä täydennyspaikkaa Luttojoella. Siellä ”kiertelevät suomalaiset huligaanit” olivat vieneet arvokkaimmat ruokavarat muonavarastosta.

Rajankäynnin jatkaminen näytti mahdottomalta, ja retkikunta päätyi palaamaan Petsamoon. Hallitukselta tuli viesti, että rajankäynti oli mihin hintaan hyvänsä ja kaikin käytettävissä olevin keinoin suoritettava loppuun vielä samana syksynä. Rajankäynti saatiin valmiiksi määräaikaan mennessä. Syyskuun 21. päivänä 1921 saavuttiin Korvatunturille.



Kartta: Rajankäynnin aikana ei ollut luotettavia karttoja Kalastajasaarennosta. Tarkoitusta varten tehtiin raja-alueen kartoituksen pohjaksi sopiva kolmiointi. Kolmioverkko käsitti 10 pää- ja 4 sivupistettä, jotka näkyvät kartassa. (Kartta: Valtakunnan rajankäynti Petsamossa v. 1921, Fennia 47).


Kartta: Kalastajasaarennon Suomen puoleisen osan topografinen kartta.
Venäläisten vaatimuksesta myöhäissyksyllä 1921 tehtiin rajan tarkistus, mutta vaikeissa olosuhteissa rajankäynti ei onnistunut. Venäläiset hyväksyivät lopulta suomalaisten tekemän rajan, mutta vaativat Vaitolahden kohdalle muutosta. Suomalaiset hyväksyivät sen, jotta vastoinkäymisten koettelema rajankäynti saataisiin päätökseen.


Venäläinen merikartta. Valtakunnan rajankäynti Petsamossa v.1921,Fennia 47.
Kuva: Valtakunnan rajan halkaisema Vaitolahden kylä kiinnosti Petsamon matkailijoita. Turistit katselevat rajan ja piikkilanka-aidan takana olevia Neuvostoliiton puolen rakennuksia. (Kuva: Seppo J. Partasen kokoelma)

Kartta: Venäläinen merikartta, jonka pohjalle laadittiin rajasopimus Tartossa. Venäläisten karttaan merkitsemä punainen viiva rajasta on virheellinen. Rajankäynnissä rajaa siirrettiin Vaitolahden kylän kohdalla lännemmäksi, jolloin useita suomalaisia talouksia joutui Venäjän puolelle. (Kartta: Valtakunnan rajankäynti Petsamossa v. 1921, Fennia 47)

Petsamon luovutus
Petsamosta luovutettiin Neuvostoliitolle Kalastajasaarento talvisodan jälkeen 1940. Koko Petsamo luovutettiin jatkosodan jälkeen välirauhansopimuksella 1944. Vuonna 1947 Suomi myi Neuvostoliitolle Paatsjoelta Jäniskosken voimalaitoksen ja Niskakosken säännöstelypadon alueen. Kauppahinta vähennettiin Suomen sotakorvauksista.

Petsamo tänään
Teksti ja kuvat: Toivo Kunnari, Petsamo-seuran puheenjohtaja

Nykyinen Petsamo ei anna juuri mitään kuvaa ajasta ennen vuoden 1944 syksyä, jolloin alue jäi Neuvostoliiton valtaan. Sodan hävityksen jälkeen alueelle ei jäänyt suomalaisesta rakennuskannasta juuri mitään jäljelle. Välittömiltä tuhoilta välttyivät vain kirkot Alaluostarilla, Yläluostarilla, Parkkinassa ja Kolttakönkäällä.

Kuva 1: Kalanviljelyslaitos Liinahamarissa. Kuva 2: Liinahamarin hylättyjen laivojen hautausmaa. Kuva 3: Liinahamarin hylättyjä rakennuksia. Kuva 4: Alaluostarin kirkon jäänteet. Kuva 5: Liinahamarin matkailumaja.
  • Liinahamari v.2014
  • Liinahamarin satama v.2014
  • Liinahamarin hylättyjä taloja v2014.
  • Liinahamarin alaluostari v.2014
  • Liinahamarin matkailumaja v.2014
    • Parkkina ja Näsykkä

    Parkkinaan jäi ehjäksi suomalaisten 1933 rakentama sairaala, joka on yhä toiminnassa. Paikallaan on myös autoilija Kotirannan hirsinen talo. Parkkinan kreikkalaiskatolinen Pyhän Andreaksen kirkko jäi lähes vaurioitta, mutta joutui palvelemaan toisenlaisia tarpeita, kunnes tuhoutui lopullisesti autokorjaamona tulipalossa. Välivaiheessa kirkko oli paloasemana, josta yhä on muistuttamassa letkujen kuivausteline. Parkkinassa on muutamia hyvin vanhoja neuvostoajan rakennuksia. Viereinen Näsykän kylä on rakennettu armeijan käyttöön ja alueella on uudehkoja rakennuksia aina vanhaan Alaluostariin asti. Vanhaa Näsykkää edes maisemaltaan tuon rakennuskannan seasta on mahdotonta havaita.

    Alaluostari ja Yläluostari

    Alaluostarin evankelisluterilainen kirkko koki uudessa ajassaan hävitystä, jossa siitä purettiin ulkovuori ja kattorakenteet. Lisäksi huonetilat joutuivat muuhun kuin kirkolliseen palvelukseen. Uuden Venäjän ajan koittaessa kirkkorakennus annettiin ortodoksimunkkien käyttöön, ja he kyhäsivät jäännöksistä tsasounan sekä pienet majoitustilat itselleen. Vuoden 2007 jouluna tuo kirkkoraunio paloi, ja hiiltyneet hirret ovat yhä kasattuna palopaikalle.

    Lähelle tuhoutunutta kirkkoa on siirretty Parkkinasta ikivanha Kalastajien kirkoksi kutsuttu tsasouna ja rakennettu vähitellen entiselleen. Vuonna 1939 pystytetty monoliittimuistomerkki on siirretty nykyiseen Nikkelin kaupunkiin ja sille on annettu uusi merkitys. Alaluostarilla sijainnut komea kellotapuli on tuhottu. Vuonna 2016 rakennettiin ja vihittiin käyttöön Tervolan Varejoelle Petsamon Alaluostarin kellotapulin oikea näköisversio petsamolaisten muistomerkiksi. Yläluostaria rakennetaan ortodoksimunkkien toimesta ja se on vanhan luostarin kopio, josta on tunnistettavissa alkuperäisyyttä. Vuosien kuluttua tuo kohde on valmis ja voi ottaa hiljentyjiä suojiinsa.

    Liinahamari

    Liinahamari on vapautunut sotilaiden käytöstä ja myöhemmästä tehtävästään laivojen hautausmaana. Nyt siellä Petsamon kalajauhotehtaan paikalla toimii uusi kalanjalostuslaitos ja vuonoissa kasvatetaan kassilohta. Kaksi suomalaisten rakentamaa laiturinpätkää on käytössä. Alueella on vielä muutamia suomalaisten rakennusten raunioita. Liinahamarin hotelli toimii upseerikerhona, mutta silti hahmoltaan tunnistettavissa edelleen. Liinahamarin Veneniemessä on neuvostoaikana ollut merijalkaväen kasarmit, jotka nyt ovat hylättyinä ja käytössä on vain pieni vartioalussatama. Trifonajärven- Purojärven alueella Liinahamarin suuntaan on useita hylättyjä armeijan kerrostalokolosseja. Tuo pohjoinen osa Petsamosta on vahvasti uuden kasvillisuuden peittämää, tunturit eivät enää ole niin paljaita kuin seitsemänkymmentä vuotta sitten.

    Salmijärvi

    Salmijärvellä ei ole mitään vanhaa rakennuskantaa jäljellä ja ainoat rakennukset ovat rajavartioston tukikohdassa. Paatsjokivarressa Jäämerentiellä etelään päin ei ole ennen Nautsia kuin yksi raja-asema, muutoin alue on täysin tyhjä. Alue on voimakkaasti peittynyt pensaikkojen kätköön, ja metsät alkavat etelään mennessä Pitkäjärven jälkeen, paitsi Höyhenjärvellä olleen metsäpalon puuton alue.

    Kalastajasaarento

    Kalastajasaarento vanhalta suomalaisten alueelta on täysin tyhjä ja hylätty alue. Alueella on vieraillut muutamia seurueita, mutta anti niiltä matkoilta on ollut vähäinen.