Petsamon retket 1918 ja 192
Alueesta tuli suomalaisille poliittinen kysymys itsenäisyysliikkeen myötä. Katsottiin että Jäämeren rannikon omistaminen Petsamossa olisi suomalaisille väylä muun maailman yhteyteen. Ajatus Petsamon kuulumisesta itsenäiseen Suomeen johti kahteen erilliseen sotaretkeen sen valloittamiseksi.
Kevättalvella 1918 koottiin Rovaniemelle kaksi erillistä joukkoa Petsamon valtaamiseksi. Molemmat olivat yksityisten henkilöiden kokoamia, mikä ei vuoden 1918 tilanteessa ollut kovin harvinaista. Ensimmäistä johti filosofian tohtori Thorsten Renvall ja toista suomalaisten liikemiesten kokoamaa lääkäri Onni Laitinen. Nämä pääosin vapaaehtoisista koostuvat joukot oli nimetty komeasti ajan tyylin mukaan: Renvallin miehet olivat Lapin jääkäreitä, Laitisen joukot taas olivat nimeltään Lapin rakuunoita. Joukot yhdistettiin huhtikuussa Rovaniemellä. Sotajoukko oli pieni, mutta matkan varrelta mukaan liittyi lisää miehiä joten joukko kasvoi Petsamoon saapuessa toiselle sadalle. Tämä ensimmäinen Petsamon valtausyritys kilpistyi kuitenkin mahdottomuuteen: Pohjois-Venäjää miehittävät britit karkoittivat Jäämeren rannikolle toukokuun alussa edenneet suomalaiset laivojen tykkitulella ja ylivoimaisilla maihinnousujoukoilla.
Toinen yritys Petsamon valtaamiseksi tehtiin kevättalvella 1920, jolloin brittien läsnäolo Pohjois-Venäjällä oli päättynyt. Tarkoitus oli hyödyntää valtatyhjiötä. Sotaretken komentaja oli Lapin rajajoukkojen päällikkö majuri Kurt Martti Wallenius ja joukko oli kooltaan 156 miestä. Petsamo oli valloitettu tällä joukolla 10. helmikuuta mennessä. Alueelta jouduttiin neuvostojoukkojen saapuessa vetäytymään Suomen puolelle jo 4. huhtikuuta. Tämäkään sotaretki ei siis tuonut Petsamoa Suomen yhteyteen.
sopimusten solmimista
Arvovaltaisena perusteena Petsamon liittämiselle Suomeen suomalaiset pitivät Venäjän keisari Aleksanteri II:n vuonna 1864 antamaa lupausta. Neuvostohallitus ei pitänyt itseään sidottuna tsaarien lupauksiin. Perusteena bolsevikeillä oli myös, ettei Petsamon väestö halunnut Suomen alaisuuteen. Petsamon Suomeen liittämisen painavimpana perusteena rauhanneuvotteluissa oli lopulta suomalaisten rakentama Jäämerentie majataloineen ja lennätinlinjoineen.
Julistus Petsamon läänin väestölle.
Sittenkuin Suomen hallitus on päättänyt, että täten Suomeen liitetty alue on toistaiseksi muodostettava erikoiseksi Petsamon lääniksi, ja määrännyt minut läänin maaherraksi, saan täten ilmoittaa kaikkien Petsamon läänin asukkaiden tiedoksi, että minä Suomen hallituksen edustajana olen nyttemmin vastaanottanut läänin hallinnon ja että tästä lähin Suomen lakeja ja asetuksia tullaan alueella noudattamaan.
Suomen hallituksen tarkoituksena on viipymättä ryhtyä Petsamon läänin hallinnon ja oikeudenhoidon järjestämiseen sille pohjalle, jolle ne muussa Suomessa ovat rakennetut. Niinikään tulee Suomen hallitus tukemaan asukkaiden taloudellisia ja henkisiä pyrkimyksiä. Viimemainitussa suhteessa tullaan väestölle kohtuullisilla hinnoilla pitämään kaupan elintarpeita ja muita tarvikkeita; niinikään tullaan edistämään väestön elinkeinoja hankkimalla niiden harjoittamisessa tarpeellisia välineitä. Kansan uskonnonharjoitusta ja sivistyspyrkimyksiä tullaan tukemaan seurakuntaelämän kautta ja avaamalla eri paikkoihin ensi tilassa kansakouluja. Niinikään tullaan terveydenhoidosta pitämään huolta. Saattaen edelläolevan Petsamon läänin asukkaiden tietoon saan samalla Suomen hallituksen kehoituksesta lausua Petsamon läänin väestölle Suomen hallituksen tervehdyksen ja hallituksen toivomuksen, että väestö lujilla siteillä kiintyisi Suomeen ja tulisi tuntemaan Suomen isänmaakseen, joka tukee väestön pyrkimyksiä niin hyvin taloudelliseen kuin sivistykselliseen vaurastumiseen.
Petsamossa, Petsamon läänin lääninhallituksessa, 26. päivänä helmikuuta 1921. Maaherra I. Helenius
Me tahdomme irti Venäjästä. Me tahdomme vapaiksi sen slaavilaisesta yliherruudesta, oli se sitten ulkokuoreltaan bolshevistinen, tsaristinen tai demokraattinen. Venäjällä ei ole mitään oikeutta yrittää pitää meitä Venäjän kansan orjina. Me tahdomme vapaina päästä kehittämään omia mahdollisuuksiamme oman heimomme, oman sukumme ja koko ihmiskunnan hyväksi. Todistakoon tämä kirjanen asiakirjoineen yhdessä Karjalassa tällä hetkellä uudelleen puhjenneen vapaustaistelun kanssa Karjalan kansan yksimielisestä pyrkimyksestä ja lujasta tahdosta saavuttaa se päämäärä, jonka se yksin katsoo itselleen elämisen arvoiseksi. Joulukuussa 1921. Karjalan Keskushallitus.
