De Maupertuis Maupertuis'n astemittausretki
EtusivulleMaapallon muotoAstemittausretkiVäylän elämääHenkilögalleriaTaustatietoja

Tornionlaakson vuosikirja 1977

Riimukiven merkit

Yhden aikaan iltapäivällä saavuimme Käymäjärvelle (lac Keyma), joka sijaitsee pienen Vinsa (Windso)-nimisen vaaran juurella. Nousimme vaaralle; etsimämme muistomerkin piti olla siellä, mutta se oli hautautunut lumeen. Lappalaisemme hakivat sitä kauan tuloksetta. Kun minua jo alkoi kaduttaa, että olin niin epämääräisten tietojen perusteella lähtenyt näin vaivalloiselle matkalle, kaivaminen tuottikin tuloksen ja etsimämme esine löytyi. Käskin puhdistaa sen lumesta ja sytyttää suuren nuotion, niin että loputkin lumet sulaisivat ja me voisimme nähdä kunnolla tämän niinsanotun ihmeen.

Se on kivi, josta epäsäännöllisen muotoinen, noin kolmen jalan pituinen osa kohoaa maasta puolentoista jalan korkeuteen. Tämän yhtenä sivuna on melko suorapintainen taso, joka ei kuitenkaan ole aivan pysty vaan muodostaa vaakatason kanssa terävän kulman. Tällä pinnalla näkyy kahdessa hyvin suorassa rivissä runsaan tuuman korkuisia uurteita. Ne on hakattu melko syvälle kiveen ja ne ovat samanlaisia kuin puuhun kirveellä tai taltalla tehdyt lovet, pinnalta leveämpiä ja pohjasta teräväkulmaisia.

Näiden kahden rivin ulkopuolella on muutamia isompia merkkejä. Vaikka vaikuttaa siltä kuin nämä uurteet olisi kaiverrettu raudalla, en uskaltaisi mennä sanomaan varmasti, ovatko ne ihmiskäden työtä vai luonnon leikittelyä. (s. 149)


Seudun kirkkoherra Brunnius puhuu tästä muistomerkistä julkaisemassaan tutkimuksessa, joka käsittelee Torniota ja sen ympäristöä. Hän pitää sitä riimukivenä ja mainitsee, että kivessä saattoi ennen vanhaan erottaa kolme kruunua, jotka ovat aikojen kuluessa hävinneet. Kuitenkaan Celsius, joka on hyvin perehtynyt riimukirjoitusten kieleen, ei pystynyt lukemaan näitä merkkejä. Hänen mukaansa ne ovat erilaisia kuin kaikkien muiden Ruotsin piirtokirjoitusten kirjaimet. Mitä kruunuihin tulee, niin mikäli sellaisia on joskus ollutkin, aika on kuluttanut ne jäljettömiin.

Kivessä, johon rivit on kaiverrettu, on eri kerrostumia. Merkit on kirjoitettu piikiven tapaiseen pintaan, sen sijaan muualla, varsinkin näiden kahden rivin välissä, kivi näyttää pehmeämmältä ja liuskeiselta.

Oli kuinka oli, Celsius ja minä jäljensimme kumpikin erikseen huolellisesti kaiken minkä pystyimme erottamaan.

Vaikka kyseessä olisikin vain luonnon leikki, tämän kiven seudulla osakseen saama kuuluisuus jo olisi oikeuttanut minut antamaan siitä kuvauksen.

Tällä kivellä ei tosin ole Kreikan ja Rooman muistomerkkien kauneutta, mutta mikäli sen pinnassa olevat uurteet ovat kirjoitusta, sillä on todennäköisesti kunnia olla maailman vanhin piirtokirjoitus. Seudulla, jolla kivi on, asustaa vain villieläinten tavoin metsissä eläviä ihmisiä. Ei ole luultavaa, että heillä olisi koskaan ollut mitään ikimuistoista tapahtumaa kerrottavana jälkipolville, ja vaikka olisi ollutkin, he tuskin olisivat tunteneet mitään keinoja siihen. Ei liioin voi olettaa, että tässä maassa - sellaisena kuin sen maantieteellinen asema on - olisi muinoin ollut muita, sivistyneempiä asukkaita. Ilmaston ankaruuden ja maaperän karuuden vuoksi tämän seudun kohtalona on olla turvapaikkana vain joillekuille onnettomille, jotka eivät mitään muutakaan seutua tunne. (ss. 151-152)


Kertomus retkestä Lapin perukoille erään vanhan muistomerkin luo

Palatessamme Köngäsestä kohtasimme joen jäällä useita lappalaisten karavaaneja; nämä olivat kuljettamassa Pelloon Ylä-Lapin markkinoilla Tornion kauppiaille vaihtamiaan nahkoja ja kaloja. Näissä karavaaneissa on pulkkia pitkinä jonoina : ensimmäinen poro, jota taluttaa jalan kulkeva lappalainen, vetää ensimmäistä pulkkaa, tähän on sidottu kiinni seuraava poro ja niin edelleen peräkkäin aina 30-40 poroa. Ne kaikki astelevat täsmälleen sitä kapeaa uraa pitkin, jonka ensimmäinen poro on tallannut lumeen ja jäljessä tulevat polkeneet syvemmäksi.

Kun porot ovat väsyneitä ja lappalaiset ovat valinneet sopivan leiripaikan, he muodostavat kaikista pulkkien eteen valjastetuista poroista suuren kehän keskelle jokea. Porot paneutuvat makaamaan lumeen ja lappalaiset jakavat niille jäkälää. Itse he eivät ole juuri sen vaateliaampia. Monet tyytyvät vain sytyttämään nuotion ja makaavat joen jäällä sillä aikaa kun vaimot ja lapset vetävät pulkista esiin ilta- palaksi joitakin kaloja. Jotkut toiset pystyttävät teltantapaisia, jotka ovat lappalaisten arvoisia asumuksia : surkeita ryysymajoja, kyhättyjä karkeasta villakankaasta, joka on niin mustunut savusta kuin se olisi värjättyä. Kangas on kiedottu kartiomaisesti asetettujen seipäiden ympärille, kartion yläpää on jätetty peittämättä ja toimii savu- aukkona. Mukavuudenhaluisimmat loikoilevat teltassaan poron- tai karhuntaljoilla ja viettävät aikaansa poltellen tupakkaa ja ylenkatsoen muiden ihmisten toimia.

Näillä ihmisillä ei ole muita asuntoja kuin teltat, ja heidän ainoana omaisuutenaan ovat porot. Nämä syövät pelkästään jäkälää, mutta sitä ei ole kaikkialla. Kun poro- lauma on kalunnut jonkin vaaran laen tyhjäksi, lappalaisten on pakko viedä laumansa toiselle vaaralle, ja näin he joutuvat aina kiertelemään erämaissa.

Heidän metsänsä on hirmuinen talvella mutta vielä mahdottomampi asua kesällä. Ilma on sakeanaan kaikenlaisia kärpäsiä; ne tuntevat jo kaukaa ihmisen hajun ja vainoavat häntä, ja kulkijan pysähtyessä ne muodostavat hetkessä hänen ympärilleen niin mustan muurin, että sen läpi on mahdoton nähdä. Tältä välttyäkseen on oltava herkeämättä liikkeessä tai poltettava tuoreita puita, jolloin syntyy niin paksu savu, että se tosin karkottaa hyönteiset mutta on ihmisille yhtä sietämätön kuin hyönteisi- llekin. Joskus on pakko sivellä ihonsa kuusista tihkuvalla pihkalla. Kärpäset purevat kiukkuisesti ja monet niistä saavat aikaan todellisia haavoja, joista valuu suuria veripisaroita.

Siksi aikaa kun nämä hyönteiset ovat hurjimmillaan - eli niiden kahden kuukauden ajaksi, jotka me vietimme metsässä kolmiomittaustemme parissa - lappalaiset pakenevat poroineen Jäämeren rannoille, jossa he saavat olla niiltä rauhassa.

En ole vielä puhunut mitään lappalaisten ulkomuodosta ja koosta, joista on levitelty niin paljon juttuja. Heidän pienuuttaan on liioiteltu, mutta heidän rumuuttaan ei ole voitu liioitella. Ankara ja pitkä talvi, jota vastaan heillä ei ole muuta suojaa kuin mainitsemani surkeat teltat, joissa palava hirveä nuotio kärventää heidän toista kylkeään samalla kun toinen kylki on jäässä; lyhyt kesä, jonka aikana auringon säteet polttavat heitä keskeytyksettä; karu maa, joka ei tuota viljaa, hedelmiä eikä vihanneksia - tämä kaikki on nähtävästi rappeuttanut ihmisrodun tässä ilmanalassa.

Kooltaan he ovat muita ihmisiä pienempiä, mutta eivät sentään niin lyhytkasvuisia kuin ovat väittäneet eräät matkailijat, jotka ovat tehneet heistä kääpiöitä. Monien näkemieni lappalaisnaisten ja -miesten joukosta mittasin erään arviolta 25-30-vuotiaan naisen. Hän imetti lasta, jota kantoi tuohivasussa. Sen käsityksen mukaan, jonka olin itselleni muodostanut lappalaisten ruumiinrakenteesta, nainen näytti terveeltä ja sopusuhtaiselta. Hänen pituutensa oli 4 jalkaa ja 2 tuumaa 5 linjaa ja hän oli varmaankin pienimpiä näkemistäni, mutta hänen lyhyytensä ei silti vaikuttanut tällä seudulla epäsuhtaiselta tai eriskummalliselta. Lappalaisten pienikokoisuuden ja heidän päänsä suuruuden suhteen on voitu erehtyä, ellei ole huomattu erästä seikkaa jonka minä havaitsin siitä huolimatta, että lappalaiset eivät yleensä ole itsekään selvillä omasta iästään. Lapsilla on jo pienestä pitäen rumat piirteet ja toisinaan he näyttävät pikku vanhuksilta, ja he alkavat hyvin varhain ajaa pulkalla ja puuhata samoissa töissä kuin isänsäkin. Useimpien matkailijoiden käsitys lappalaisten koosta ja heidän päänsä suuruudesta perustuukin luultavasti lasten mittasuhteisiin; olen itsekin ollut monesti erehtyä tässä kohden. En toki halua kieltää sitä että täysikasvuiset lappalaiset ovat yleensä muita ihmisiä lyhyempiä, mutta kertomuksissa heidän kokonsa on käsittääkseni vielä pienentynyt mainitsemani erehdyksen vuoksi tai ehkäpä van siksi, että ihmismieli tuntee vetoa kaikkeen ihmeelliseen. Yleensä he näyttävät minusta olevan meitä päätä lyhyempiä, ja onhan tämäkin jo suuri ero. (ss. 155-157)



Tietoa sivustosta

etusivu | maapallon muoto | astemittausretki | väylän elämää | henkilögalleria | taustatietoja
lapinkävijät