uomalaiset oppaat hyvästelevät Acerbin seurueen Raastajoella. Seurue jää porosaamelaisten hoiviin. Kokenut maailmanmatkaaja kohtaa nyt täysin vieraan elämänmuodon ja tuntee joutuneensa irti kaikesta yhteydestä muuhun maailmaan. Hän kirjoittaa olemassaolon olevan arvaamattomien lappalaisten käsissä.

Valtavan kuumuuden ja sääskiparvien kiusaamina matkanteko jatkuu ensin jalkaisin, sitten veneellä pitkin Alattiojokea ja kohti Kautokeinoa. Kantajia tarvitaan paljon, sillä poroja ei tähän vuodenaikaan voi lainkaan ajatella kuormankuljettajiksi. Kuumuus ja sääsket saattavat kiusata porot raivotilaan. Heinäkuussa eivät Lapissa ihmisetkään ehdoin tahdoin pyri tuntureille vaeltamaan.

Vaeltava elämäntapa on Acerbille liian vieras ja outo. Hänestä nämä ihmiset osoittavat vain tavatonta epäsosiaalisuutta ja laiskuutta. Kalastuksen helppous ja kalasaaliiden runsauskin ovat Acerbille esimerkkejä lappalaisten laiskuudesta. Paikallaan asuvia lappalaisia Acerbin on jo helpompi lähestyä. Kautokeinossa hänen silmänsä kohtaa tutumman ja ymmärrettävämmän ihmislajin. Hän kuvaa paikalliset maanviljelijäasukkaat toimeliaiksi, joskin rahanarvon tunteviksi ihmisiksi.

Kautokeinossa Acerbin oppaana ja tulkkina on opettaja, joka toimi jumalanpalveluksissa tulkkina: hänen tehtävänsä oli kääntää tanskankielisen papin saarna lause lauseelta saamenkielelle. Hän asettui aina saarnastuolin alle tehtäväänsä suorittamaan.

    Sääskien ja sään armoilla
    Lappalaisten luonteesta