ALVAR AALTO LAPISSA



Arkkitehti Alvar Aallon (1898-1976) Lappiin tekemien suunnitelmien ajallinen kaari kattaa noin 50 vuotta. Kemijärven kirkon korjaustyö oli töistä ensimmäinen, Rovaniemen Lappia-talo puolestaan viimeinen jonka valmistumisen 78-vuotias Aalto ehti nähdä ennen kuolemaansa. Tämän jälkeen toteutettiin postuumina vielä Rovaniemen kaupungintalo vuonna 1988.

Rovaniemen Korkalorinteen, Napapiirin puutarhakaupunginosan, rivi- ja kerrostaloissa Aalto kokeili pohjoisen oloihin soveltuvia asuntotyyppejä. Ahon liikemiessuvulle rakennetut punatiiliset liikerakennukset suunniteltiin taas osaksi tiivistä kaupunkimiljöötä. Aallon tuotannot pohjoisimmat, karjalaishenkiset hirsirakennukset toteutettiin sota-aikana Kittilän Sirkkaan.

Aalto teki Lappiin myös alueeltaan rajattuja asemakaavoja sekä yleiskaavoja ja laajan aluesuunnitelman, jotka ovat olleet tähän asti melko tuntemattomia. Rovaniemen Poronsarviasemakaava on ainoa toteutettu Aallon kaupunkiasemakaava, sekin tosin osittain.





Aallon arkkitehtuuria


"Minusta tuntuu, että elämässä on monia tilanteita, joissa organisaatio on liian brutaali, arkkitehdin tehtävä on antaa elämälle herkempi rakenne. "
Alvar Aalto, 1955




Aalto Lapissa | Rovaniemen arkkitehtuuria | muualla Lapissa | Lappi Aallossa | lisätietoja
lapinkävijät